Ajankohtaista
 

   Vanhat ilmoitukset ovat edelleen nähtävissä arkistossa    

Kesäkuun 24. 2009
Kotikirkon uudet websivut koekäytössä

   Kotikirkon uudet websivut on avattu koekäyttöön osoitteessa www.kotikirkko.us ja jatkossa kaikki tieto päivitetään sinne. Uusilla sivuilla haetaan uutta ilmettä, sekä parannetaan paikallisen englanninkielisen väestön tavoitettavuutta.

   Uutta sivua ylläpitämään on kasattu entistä suurempi joukko innostuneita seurakunnan jäseniä jolla pyritään parantamaan sivujen monipuolisuutta, sekä pitämään ne entistä paremmin ajantasalla.

   Muutosten yhteydessä sivujen osoite on hieman muuttunut. Vanha TLD-pääte ".net" on muuttunut uuteen joka on nyt muotoa ".us". Vanhat sivut osoitteessa www.kotikirkko.net toimivat uusien rinnalla vielä jonkin aikaa.

   Kaikki palaute uusista sivuista on tervetullutta joko sivuilla olevan palaute formin kautta tai laittamalla postia osoitteeseen: webmaster@kotikirkko.net

   Hyvää Kesää,

   -Töyhtö-   



Huhtikuun 2. 2009
Lämpötiloista

   Muutimme tänne viime syyskuussa. Oli mielestämme hienoa tulla keskelle Floridan kuumia kelejä, vaikka hurrikaani uhka oli päällä heti ensimmäisellä viikolla. Kelit alkoivat sitten pikku hiljaa jäähtyä, ja jotkut ovat kertoneet että tämä on ollut yksi viileimpiä talvikausia Floridassa moniin vuosiin.

   Nyt on kuitenkin kevät. Lämpötilat alkavat jälleen nousta. Jotkut tuskailevat kun asteet nousevat ja hiki alkaa virrata ulkotiloissa. Toiset taas kokevat heräävänsä henkiin, ja nauttivat kun lämpö sen kun nousee ja nousee. Me olemme niin erilaisia, ja niin saammekin olla. Toinen rakastaa jäätäviä pakkasia ja toinen ei voi niitä sietää. Jumala loi kaiken niin kauniiksi ja monipuoliseksi, ja kaiken näin, että voisimme siitä nauttia.

   Raamattu puhuu myös yllättävän paljon lämpötiloista. Yksi tutuimpia kohtia löytyy ilmestyskirjan 3. luvusta. Jeesus itse puhuu yhdelle seurakunnalle näin:

   "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja totuudellinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin kylmä tai kuuma!" Ilm 3:14b-3:15

   Hengellisessä elämässä on olemassa vain kolme lämpötilaa: 1. Kylmä 2. Kuuma (palava, kiehuva) 3. Haalea (penseä). Pahin näistä on jälkimmäinen, eli ei kylmä, mutta ei myöskään kuuma. Vähän niinkuin jäähtynyt kahvi, jota ei mielellään juo. Paras olotila on taas palava ja kuuma olotila.

   Jokainen meistä on jotakin näistä juuri tällä hetkellä. Kun rehellisesti tarkastelet sisintäsi, mikä näistä kolmesta olet? Kun kesän lämpötilat nousevat – olkoon se samalla muistutus meille jokaiselle siitä minkälainen sydämemme olotila tulisi olla; palava Kristukselle!

   Kuumien ja kiehuvien sydämien puolesta,

   Petri ja Caroline Kosonen
   Kotikirkon pastoripariskunta



Joonas Aaron Maalliskuun 8. 2009
Kotikirkon perhe kasvaa!

   Sunnuntaina Maalliskuun 8. päivä 2009 siunattiin Kotikirkossa Esa ja Mia Auteron nuorimmainen Joonas Aaron, joka syntyi 01/30/2009. Perheen esikoinen Milena kommentoi uudesta pikkuveljestään seuraavaa:    "Se leikkii mun leluilla ja vähän sotkee mun leikkejä!". Haastattelun lopuksi isosisko kuitenkin myönsi että uusi tulokas on kyllä "ihan kiva ja pieni".

   Samana sunnuntaina Kotikirkossa kastettiin kolme nuortamiestä:
Kotikirkossa kastettiin 03/08/2009: David Jantunen, Alexander Lassila, sekä Jaakko Toikkanen
David Jantunen
Alexander Lassila
Jaakko Toikkanen



   -Töyhtö-   



Talvipäivät 2009


   On jälleen koittanut aika jolloin saamme kutsua sinut Talvipäiville Kotikirkkoon. Tämän vuoden juhlapuhujana on raamattukoulun johtaja ja pastori Sam Abraham Intiasta, jonka englanninkieliset puheet tulkataan suomeksi. Tulkkaajana toimii ruotsin suomalainen lähetyssaarnaaja Mika Halkola Intiasta.

    Talvipäivien aihe Tulevaisuus Ja Toivo nojautuu profeetta Jeremian kirjeeseen Raamatussa, jossa Herra itse puhuu:

   "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29:11

   Lisää informaatiota Talvipäivistä, sekä kokousohjelma löytyy Talvipäivien 2009 infosivuilta.

   -Töyhtö-   



Joulukuun 7. 2008

Joulun Lapsi

Joulun Lapsi syntynyt
On valoks maailmaan
Taivaan lahja suuri
Seimeen halvimpaan

Tietäjätkin nähdä sai
Tähden kirkkahan
Joka kertoi lapsesta
Taivaan Kuninkaan

Kumartamaan saapuivat
Lasta taivaista
Lahjojansa antoivat
Kultaa parhainta

Enkelkuoro iloitsi
Kera paimenten
Ylistivät kiittäen
Lahjaa taivaisen

Joulun lapsi tullessaan
Pelastuksen toi
Taivaan ovet avasi
Valon maailmaan toi

Tahdothan myös sinäkin
Joulun Kuninkaan
Ottaa vastaan sydämeesi
Sinne asumaan

   Mirja Riihiaho
   Runokirjasta: Taivas Runoja Elämän Tieltä



Marraskuun 2. 2008
Pelastuksen ajan ihanuus!

   Kun ajattelin mitä kirjoittaisin tämän kuukauden ohjelmaamme, mieleeni tuli Jesajan kirjan 35. luku. Se on vanhassa käännöksessämme otsikoitu "Pelastuksen ajan ihanuus". Jumalan sana on aina rikas, ja tästäkin löydämme valtavia aarteita, jotka voivat puhutella ja koskettaa meitä ajassa jossa elämme. Pysähdy Jumalan Elävän Sanan ääreen ja anna Hänen puhua sinulle!

   1. "Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.

   2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

   3. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.

   4. Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."

   5. Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.

   6. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.

   7. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.

   8. Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.

   9. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.

   10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat." Jes. 35:1-10

   Siunattua marraskuuta!

   Petri ja Caroline Kosonen
   Kotikirkon pastoripariskunta



Lokakuun 12. 2008
On aika rakentaa!

   "Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa vaari teistänne. Nouskaa vuorille, tuokaa puita ja rakentakaa temppeli, niin minä siihen mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra." Hagg. 1:7-8

   Uskon että nämä jakeet ovat profetaalliset Kotikirkolle. Tämä sana tuli alkuperäisesti kehoituksena Israelin jäännökselle jatkaa temppelin rakentamista joka oli jäänyt kesken, ja ollut vuosia pysähdyksissä. Jumala halusi kehottaa kansaansa, ja myös meitä tänään ikuisen sanansa kautta:

   Nouskaa vuorille
Tuokaa puita ja rakentakaa temppeli

   Uskon että vuorelle nouseminen voi mm. tarkoittaa Jumalan etsimistä, rukousta ja Jumalan kohtaamista sen eri muodoissa.

   "Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa?" Ps. 24:3

   Puiden tuominen ja temppelin rakentaminen viittaa mm. siihen että uskoomme tulee myös liittyä teot.

   "Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin ilman tekoja kuollut." Jaak. 2:26

   Kun etsimme Herra kaikesta sydämestämme, ja myös palvelemme Jumalaa ja seurakuntaa käytännöllisellä tasolla Jumala antaa lupauksensa:

   "...niin minä siihen (temppeliin) mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra."

   Tämän suurempaa lupausta ei voi olla! Toimitaan sanan mukaisesti, ja saamme vielä kokea suurempia kuin koskaan aikaisemmin!

   Petri ja Caroline Kosonen
   Kotikirkon pastoripariskunta



Syyskuun 18. 2008
Virvoituksen ajat!

   Apostolien tekojen kolmannessa luvussa Pietari rohkeasti julistaa kansanjoukolle:

   "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois ja että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille ennalta määrätyn Voidellun, Jeesuksen." Ap. 3:19-20

   Nämä pari jaetta pitävät sisällään sekä suuren haasteen, että suuren lupauksen. Ensimmäiseksi, meitä kehotetaan tekemään parannus ja kääntymään. Tämä koskee tietenkin ihmistä joka ei vielä tunne Jeesusta, mutta voi yhtä hyvin olla kehotus Jumalan omalle.

   Onko elämässämme kenties asioita jotka eivät miellytä Jumalaa? Pitäisikö jostakin asiasta tai tottumuksesta kenties tehdä reilusti parannusta? Jos vastauksesi on kyllä, on korkea aika tehdä niin, ja kääntyä, eli valita toinen suunta. Tähän tarvitaan tietenkin Jumalan apua, ja sitä saamme varmasti häneltä pyytämällä!

   Toiseksi, meille luvataan virvoituksen ajat! Jos teemme parannusta ja valitsemme uuden suunnan, voimme rohkeasti odottaa, että Jumala antaa meille virvoituksen ajat sekä yksilöelämässämme että seurakunnan keskellä. Uskon, että jos vaan toimimme Jumalan sanojen mukaan, saamme tämän syksyn aikana virvoittua - hänen kasvoistaan.

   Etsitään siis myös hänen kasvojaan. Kun niin teemme, saamme kokea pysyvät virvoituksen ajat ja moni sielu saa kokea Jumalan hyvyyttä!

   Petri ja Caroline Kosonen
   Kotikirkon pastoripariskunta



Syyskuun 14. 2008
Koko perheen Kotikirkko!

Elias Johan

   Heinäkuun ensimmäisenä päivänä syntynyt Elias Johan siunattiin tänään Kotikirkossa. Tämän Kotikirkon nuorimmaisen immeisen mukana tilaisuudessa olivat onnellisen ylpeät vanhemmat Nora ja Christian Sippus, sekä Suomesta asti vierailevat isovanhemmat. Siunaamassa olivat Esa Autero, sekä Kotikirkon uusi pastori Petri Kosonen. Pienokainen siunattiin suomen-, sekä ruotsinkielellä. Onnea ja siunausta koko perheelle!

   Pyhäkoulu- ja varhaisnuorisotyö on jälleen täydessä vauhdissa. Syyskuun alusta alkaen on jälleen pidetty pyhäkoulut kolmelle eri ikäryhmälle. Uutta Kotikirkossa on lastenhoitohuone "nursery", jonne alle 3-vuotiaat voivat tulla kokouksien ajaksi. "Nurseryssä" näkyy ja kuuluu kokoussalin tilaisuudet TV ruudulta, joten lasten kanssa tulevan aikuisenkin on mahdollista seurata kokousta. Vapaaehtoisia avustajia tarvitaan niin pyhäkoululuokkiin kuin "nurseryynkin". Rukoillaan nyt erityisesti seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön puolesta!

   Kesän aikana Kotikirkossa järjestettiin myös kesäleiri lapsille ja varhais nuorille. Perjantaista lauantaihin kestäneeseen leiriin mahtui pelejä, hauskan pitoa, hyvää ruokaa ja tietysti myös raamatun opetusta. Yhteensä yli 30 lasta ja varhais nuorta osallistui leirille jossa yli 20 vapaaehtoista aikuista palveli heitä ilolla. Taivaan Isä siunasi leirin vielä koko taivaallisen säävaraston kattavalla valikoimalla joten saimme runsaasti sekä auringonpaistetta että myös vettä!

   Leirikuvia voit käydä katselemassa täältä.

   Us/Tm   



Syyskuun 2. 2008
Tervetuloa Petri Kosonen & Family!

Petri Kosonen and Family

   Kotikirkon uusi pastoripariskunta Caroline ja Petri Kosonen palvelee Kotikirkossa 2008 syyskuun alusta alkaen. Kososet ovat syntyjään ruotsin-suomalaisia ja ovat palvelleet Canadassa Thunder Bayn suomalaista seurakuntaa viimeisen 2 vuoden ajan.

   Myös hengellisestä musiikista laajalti tunnettua Petriä pyydettiin Kotikirkon pastoriksi kun kotikirkon edellinen pastori Hannu-Heikki Hyppönen muutti takaisin Suomeen.

   Kososten perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi 2 vuotias Esther, sekä alle vuoden ikäinen Reuben.

   Kotikirkko toivottaa uuden pastoripariskunnan lämpöisesti tervetulleeksi ja toivoo että tuleva työkausi voisi olla virvoitukseksi sekä pastorille, hänen perheelleen, että myös koko paikalliselle suomenkieliselle väestölle!

   -Töyhtö-   



Elokuun 25. 2008
Kotikirkon radio lähetyksen Live video näkyy taas

   Kotikirkon radio lähetys on näkynyt ja kuulunut internetin välityksellä jo muutaman vuoden, mutta aina välillä on tullut yhteyksissä harmittavia katkoksia. Tällä kertaa katkolla on ollut Live video. Katkos johtui paikallis radio aseman omilla sivuilla tehdyistä muutoksista joista emme saaneet etukäteen tietoa. Olemme kuitenkin nyt saaneet tarvittavat korjaukset tehtya jotta kuva näkyisi taas.

   Uusi live video näkyy nyt paremmin myös hieman hitaammilla yhteyksillä vaikka kuvan laatu on edelleen lahes sama. Kivana uutuutena on "Full-screen" nappula, jota painamalla kuvan saa näkymään koko ruudulla.

   Paljon ihmettelyä on viime aikoina herättänyt Kotikirkon radio lähetyksen aikana sekaan joutuneet rock musiikit, surffi videot, sekä muut ohjelma sekoilut. Valitettavasti kaikki tämä on ollut radio aseman ongelmia joten emme ole voineet niille tapahtuma hetkellä mitään. On myös hyvä muistaa, että radio ja internet lähetykset tulevat paikallisen ei-hengellisen radio aseman välityksellä ja muihin kuin kotikirkon lähetys ajalla lähetettyihin ohjelmiin on syytä suhtautua varauksella. Emme voi ymmärrettävistä syistä vaikuttaa siihen sisältöön mitä asema muina aikoina lähettää.

   Kotikirkon radio ohjelmaa kuunnellaan viikoittain kuudelta mantereelta. Ainoastaan Antarktikselta kuuntelioita ei joukossa ole vielä näkynyt. Toivotaan että radio kuuluisi jälleen moitteetta kaikkiin maailman kolkkiin missä evankeliumille on vielä tarvetta ja jos ongelmia ilmenee, toivomme että saamme niistä tiedon mahdollisimman pian, jotta ongelmat saadaan korjatuksi. Hyvän ohjelman päätteeksi voit myös muistaa meitä sähköisellä postikortilla.

   Hyviä hetkiä radion äärellä!

   -Töyhtö-   



Kesäkuun 1. 2008
Elämäni Paras Kesä

   Elettiin kesäkuun alkupäiviä Jyväskylän järvet ja luonto esittelivät parhaita puoliaan; Paradise disco yliopistolla houkutteli nuoria. Minä ja professorin tytär Jaana lampsimme kotiin päin kyseisestä paikasta. Kello oli 3 aamuyöllä. Sukeutui ties monesko keskustelu elämän tärkeimmistä asioista. Totesin Jaanalle:

   "Luin tällaisen jutun: se Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä, eikä kukaan tule Taivaan Isän luo muuta kuin Hänen kauttaan. Siinä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko se oli hullu tai sitten se on totta ja vaikuttaa elämäämme ratkaisevasti."

   Jaana nyökkäsi mietteliäänä, ja minä jatkoin:

   "Sitten se Jeesus sanoo, että jos ei uudestisynny ylhäältä ei voi edes nähdä Jumalan valtakuntaa, mitähän se tarkoittaa?"

   "Long story short", jo heinäkuussa olimme molemmat kokeneet, että Jeesus puhui totta. Ja yksinkertaisesti hyväksymällä ja vastaanottamalla Hänen Sanansa. Olimme toisistamme tietämättä kokeneet uudestisyntymisen. Kun seurakunnassa sitten tapasimme, olivat kysymykset muuttuneet vastauksiksi. Tiesimme mihin olimme matkalla ja mikä oli elämämme tarkoitus.

   ELÄMÄNI PARAS KESÄ!

   Siunattua kesäaikaa!

   Hannu-Heikki Hyppönen
   Kotikirkon pastori



Huhtikuun 27. 2008
Varma Rukousvastaus

   Paljonko maksaisit, jos antaisin sinulle koodin varmaan rukousvastaukseen? Summa pyörii jo sinulla miljoonina mielessä, mutta päätin antaa sen ilmaiseksi - koska on niin kaunis kevätpäivä tätä kirjoittaessani.

   Jo Vanhan Testamentin aikana eräs lause yksilönkin kohdalla muutti radikaalisti tilanteet ja mielialat:

   "Kuule Herra ja ARMAHDA MINUA. Herra, ole minun Auttajani." Ps. 30:11

   Ja sitten tuli vastaus:

   "Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi. Riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla!" Ps. 30:12

   Sama toimii myös Uuden Testamentin puolella valtavin seurauksin. Luukkaan evankeliumin 18 luvussa ja 35-43 jakeessa sokea kerjäläinen surkeassa ja inhimillisesti ajatellen toivottomassa tilanteessa huudahtaa Jeesuksen kulkiessa ohitse:

   "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Luuk. 18:38

   Jeesus pysähtyy välittömästi, ihme tapahtuu ja mies alkaa näkevänä ylistää Jumalaa!

   Jos tiedät olevasi avun tarpeessa, oli sitten murhetta, painolasteja, hengellistä sokeutta tai sairautta - vielä tänään avunhuutoosi varmasti vastataan!

   Tie armoistuimelle on auki!

   Hannu-Heikki Hyppönen
   Kotikirkon pastori



Helmikuun 24. 2008
Muutos

   Kerrotaan pastorista, joka uuteen seurakuntaan tultuaan muutatti flyygelin salin toiselle puolelle. Seurakuntalaiset suivaantuivat niin, että pastorin oleskelu jäi lyhyeksi ja soitin siirrettiin takaisin entiselle paikalleen.

   Vuosien jälkeen samainen pastori kuitenkin tuli vierailulle tuohon seurakuntaan ja havaitsi flyygelin olevan siellä, mihin hän olisi sen halunnut laittaa.

   "Miten sinä olet vielä täällä ja flyygeli tuolla?" hän uteli pastorilta. "Siirsin sen 15 cm kerrallaan", oli rauhallinen vastaus.

   Joskus muutos koetaan uhkana turvalliselle, samaa uraa kulkevalle elämänrytmille. Jos emme anna Jumalan muuttaa meitä, elämämme jää köyhäksi, jopa tylsäksi. Mutta kun annamme Hänelle valtuudet, silloin toteutuu Johanneksen evankeliumin lupaus::

   "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." Joh. 10:10

   Hannu-Heikki ja Anne Hyppönen
   Kotikirkon pastoripariskunta



Tammikuun 20. 2008
Kutsu

Arvoisa lukija:

   Olet varmaan saanut elämäsi aikana monta kutsua erilaisiin tilaisuuksiin. Niihin, joita pidit arvokkaina ja tärkeinä vastasit myöntävästi.

   Aloit muokata aikatauluasi ja raivata esteitä, jotta juhlapäivän koittaessa olisit vapaa ja esteetön juhlimaan. Asun valitsit huolella tilanteeseen sopivaksi, että kaikki olisi tip top.

   Jumalakin lähetti kutsun koko maailmalle Kristuksessa Jeesuksessa. Miljoonat ovat vastanneet myöntävästi tähän kutsuun. Entäpä sinä?

   Nyt tuntuu siltä, että Kutsujan ääni oikein huutaa Korinttolaiskirjeen sanoilla:

   "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä (kutsumassa) ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." 2. Kor. 5:20

   Siunattua talviaikaa, nähdään Kotikirkossa!

   Hannu-Heikki Hyppönen
   Kotikirkon pastori



Tammikuun 6. 2008
Paljon on aihetta kiittää...

   Mennyt vuosi iloineen, suruineen, voittoineen ja tappioineen on takana. Toivottavasti on opittu paljon ja käsitetty syvemmin Jumalan laupeus ja armo. Toivottavasti nyt myös osataan katsoa elämää oikeasta näkökulmasta: kiitollisuuden näkövinkkelistä?

   Kerrotaan eräästä iäkkäästä seurakuntalaisesta, joka aina näki kaikessa myönteistä. Jotkut nuoret hermostuivat ja kysyiv?pisteliäästi: "No, mitä myönteistä täti näkee sitten saatanassa?" Tädin vastaus ärsytti vielä enemmän, hän nimittäin tokaisi: "On siinä se hyvä puoli, että kun sitä vastustaa, niin se pakenee!"

Jumalan näkökulmasta katsottuna Uusi Vuosi 2008 on:

  • Lupausten toteutumisen vuosi
  • Armolahjojen esiin tulemisen vuosi
  • Voittoisa vuosi
  • Keskinäisen rakkauden vuosi
  • Voimakkaamman kiitoksen vuosi

       Katsotaan Hänen näkökulmastaan ja ollaan siunatut!

       Hannu-Heikki ja Anne Hyppönen
       Kotikirkon pastoripariskunta



       Vanhat ilmoitukset ovat edelleen nähtävissä arkistossa    
     
  •  
     
    Tulevia tapahtumia
     

       Kokous CDt kirjamyynnistä kokousten jälkeen.    

    Tämän palstan ylläpito on lopetettu ja tulevista tilaisuuksista voi saada tietoja Kotikirkon uudelta websivulta osoitteesta www.kotikirkko.us


    Kotikirkon radio lähetys "HYVÄT UUTISET"
    Sunnuntai aamuisin klo 9:00 AM - 9:30 AM
    (Suomen aikaa klo 4:00 PM - 4:30 PM)

    Voit kuunnella Sunnuntai aamun radio lähetystä nyt myös internetin kautta.

    Joka Sunnuntai aamu tulevissa lähetyksissä mukana mm Anne Cline, Eija Merilä, sekä Petri Kosonen. Studiossa mukana myös vierailioita eri mantereilta, sekä Suomalaista hengellistä musiikkia.

    Kolmenkymmenen minuutin lähetys tulee livenä ja sitä pääsee kuuntelemaan tästä.


    Olet sydämellisesti tervetullut tilaisuuksiimme!!

    Lisätietoja tulevista tilaisuuksista saat soittamalla: Pastori Petri Kosonen (561) 252-5355