Kotikirkon työntekijät
Petri on palvellut Kotikirkon pastorina 2008 syyskuun alusta alkaen. Petri ja Caroline Kosonen ovat syntyjään ruotsin-suomalaisia ja palvelivat viimeksi Canadassa Thunder Bayn suomalaista seurakuntaa 2 vuoden ajan. Myös hengellisestä musiikista laajalti tunnettua Petriä pyydettiin Kotikirkon pastoriksi kun kotikirkon edellinen pastori Hannu-Heikki Hyppönen muutti takaisin Suomeen.
Kososten perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi lapset Esther ja Reuben.
Eija on Kotikirkon varsinainen musiikkiministeri. 16-vuotiaana hän teki ensimmäisen levytyssopimuksen ja on toiminut siitä lähtien ammatti laulajana. Hän tuli uskoon vuonna 1975 jonka jälkeen Eijan ääni on ollut vain Herran käytössä! Floridassa asumisensa aikana hän on kerennyt antamaan jo aikamoisen panoksen Kotikirkon musiikkitoimintaa rikastuttaen.
Perheeseen kuuluu lapset Anna-Maria, Nina, Pasi ja Pia. Tietysti Eijan mukana kulkee uskollisesti perheen pää Eino. "Eikan" tunnistaa kokouksessa kantamassa laulajavaimonsa nuottipinkkaa.
Eijan elämänvaiheista voit lukea lisää hänen elämäkerrastaan "Eija Merilän uusi laulu" (Ristin Voitto, 1980). Kirjasta on tullut myös uusi, lisätty painos (Ristin Voitto, 1993).